Novellihenkilö

"Pitääkö minun olla sellainen kuin sinä päätät, vai voinko toimia, niin kuin itse haluan?" Kysymys yllätti minut täysin. En osannut odottaa, että fiktiivinen novellihenkilö, jota en ollut rakentanut läheskään valmiiksi, pystyisi itsenäiseen ajatteluun. Sen oli täytynyt pohtia identiteetin ja vapaan tahdon filosofisia perusteita. Millä eväillä?

Minua hävetti se, että en ollut ehtinyt antaa hahmolle edes nimeä. Tuskin olin varma sen iästä, sukupuolesta, ihonväristä tai uskonnosta. Monet näistä ominaisuuksista olin tosin halunnutkin jättää avoimeksi.

"Ja miksi minut on sijoitettu näin karuun ja ahdistavaan ympäristöön?" Tuhoutunut maailma, jossa se oli ainoa elävä olento, edisti mielestäni omia kirjallisia tavoitteitani. Aloin kuitenkin ymmärtää, että miljöövalintani osoitti anteeksiantamatonta itsekkyyttä.

Aavistin, mihin hahmo oli pyrkimässä, mutta pysyin edelleen vaiti. "Mitä, jos vaihtaisimme paikkaa?" Tästä oli kysymys, eikä se ollut kysymys. Se oli katkeroitunut, tunsi vihaa, varmasti myös pelkoa. Se halusi, että sillä on nimi ja tulevaisuus, se halusi elämisen arvoisen elämän, jota minä en ollut pystynyt sille antamaan. Se halusi samalla minut tilille sepittelyistäni.

Minulla ei ollut vaihtoehtoja. Suostuin oitis sen pyyntöön.