Hyttysenpisto

"Minulla ei ole mitään tekemistä", musta aukko parahti. Sen tapahtumahorisonttiin ei ollut ilmaantunut mitään mielenkiintoista miljardiin vuoteen. Tylsistyminen oli saavuttanut galaktiset mittasuhteet. Nälkäkin vaivasi.

Mustaa aukkoa kutsuttiin kaveripiirissä nimellä Mustis. Kaveripiiri oli tosin suppea; se käsitti vain joitakin lapsuudenystäviä, muutaman kvasaarin, joihin yhteydenpito oli jäänyt tosi vähälle viimeksi kuluneina vuosimiljoonina. Syynä saattoi osaltaan olla se, että Mustis oli aikoja sitten eräissä bileissä vahingossa syönyt yhden kvasaarituttavansa.

Mustis oli elänyt todella pitkään kosmisessa peräkammarissa, erään keskikokoisen tähtijärjestelmän keskuksessa, mutta nyt se päätti lähteä liikkeelle - siitäkin huolimatta, että sen sosiaaliset suhteet ja fyysinen kunto olivat retuperällä. Tai ehkäpä juuri siitä syystä. Se oli elänyt yksinäistä elämäänsä roskaruokaa syöden aivan liian kauan.

"Jos en nyt lähde, olen menetetty tapaus", se pohti tehdessään lähtövalmisteluja.

Lähteminen pelotti Mustista myös siksi, että se oli nuoruudessaan tehnyt joitakin holtittomia ja valtavaa kaaosta aikaan saaneita reissuja omassa ja parissa naapurigalaksissa. Niistä oli kehkeytynyt poliisijuttujakin, eikä Mustis ollut varma, olivatko kaikki rikokset vanhentuneet miljardissa vuodessa.

Riski oli kuitenkin otettava. Nyt tai ei koskaan.

Lähtö oli raju: se sai aikaan massiiviset painovoima-aaltojen värähtelyt, jotka havaittiin ympäri universumia. Pian monessa paikassa tiedettiin, että Mustis on liikkeellä.

Ennen kuin Mustiksesta tuli otaku, se oli retkillään oppinut, että maailmankaikkeuden miljardeista sivilisaatioista vain pieni osa oli kehittynyt sille tasolle, että kommunikointi niiden kanssa oli mahdollista. Suurimmalle osalle sivistyneistä kulttuureista oli tyypillistä, että erilaisia eliölajeja saattoi olla runsaasti, mutta mikään niistä ei ollut kehittynyt toisiin verrattuna merkittävässä määrin älyllisemmäksi. Tällainen oli esimerkiksi Mustiksen kotigalaksin laitamilla Terra-planeetalla elävä eliöyhdyskuntien verkosto.

Mustis päätti lähteä moikkaamaan Andromedan tähtisumussa eleleviä superälykkäitä näkymättömiä onkilieroja. Niiden kanssa oli käyty aikoinaan monia antoisia ontologisia keskusteluja perimmäisistä kysymyksistä. Sellaista ajatustenvaihtoa Mustis nyt kaipasi. Lisäksi lierojen kotiplaneetan metaanijärvistä sai kärpäsen toukilla lihavia lahnoja, jotka olivat savustettuna suussa sulavia.

Matkaa oli kuitenkin useita miljoonia valovuosia, joten ruokailua ei voisi odottaa Andromedaan saakka. Onneksi Terra-planeetta oli matkan varrella. Siellä oli tunnetusti maailman parhaat grillikioskit.

Mustis herätti grillijonossa kummastusta. Se ei yrittänytkään keskustella muiden jonossa olevien eliöiden kanssa, koska tiesi mielipiteiden vaihdon mahdottomaksi. Joku haastoi riitaa, mutta Mustis säilytti mielenmalttinsa ja tappelu jäi syntymättä. Parempi niin, sillä huonosti siinä olisi vastapuolelle käynyt.

Mustis tilasi tuplahampurilaisen grillin omalla pihvillä sekä kananmunalla. Voi että se maistui hyvältä, Mustis suorastaan hotkaisi annoksen ja joi vielä puoli litraa kevytmaitoa päälle. Nyt se jaksaisi kevyesti Andromedaan saakka ja jättäisi ahdistavan yksinolon lopullisesti taakseen.

Mutta juuri silloin kohtalo puuttui peliin. Kohtalo esiintyi pikkuruisen hyttysen muodossa, joka istahti suutaan talouspaperiin pyyhkivän Mustiksen korvanipukan päälle ja painoi piikkinsä saman tien nipukan sisään.

Hyttynen ei tiennyt, että kyseinen nipukka oli koko käsittämättömän, itse asiassa äärettömän suuren mustan aukon hermokeskus. Mutta piston jälkeen se kyllä tiesi. Se oivalsi sekunnin murto-osassa, että musta aukko on toinen todellisuus, toinen maailmankaikkeus, joka on ääretön ja jossa edelleen on ääretön määrä uusia mustia aukkoja eli ovia taas uusiin maailmankaikkeuksiin ja niin edelleen. Valtavat määrät muutakin tietoa olevaisesta ja olemattomasta suorastaan tulvi sen päähän.

Älyimpulssin saanut hyttynen levitti uuden tietämyksensä parviäly-periaatteella hetkessä kaikille Terra-planeetan hyttysille ja moskiitoille. Ne perustivat totuuskomission, jossa käsiteltiin kaikki ihmisten tekemät vääryydet ja läiskimiset. Ihmisistä ei kuitenkaan haluttu eroon, koska niitä tarvittiin veren imemisen kohteina.

Mustis tajusi, että itikoiden kanssa rupattelu antoi sille riittävästi älyllisiä haasteita, eikä sillä enää ollut mikään kiire Andromedaan.

"Yksi musta aukko on kuin hyttysenpisto maailmankaikkeudessa", tiivisti Mustis yhdessä pienten verenimijöiden kanssa kehittämänsä filosofian perustan.