Montako kertaa tämä pitää selittää? Minä olen Kari Haapanen, syntynyt silloin ja silloin, osoite se ja se, naimisissa Kaarina Peltola-Haapasen kanssa, kaksi lasta, Suvi ja Kira, aikaisemmasta avioliitosta kolme lasta, aikuisia, ja kaksi lastenlasta. Kuulustelija lähtee huoneesta, jään yksin karun kalustuksen keskelle: pöytä ja kolme tuolia, yhdellä istun minä.
Kuulustelija tulee taas, kysyy uudelleen, miten pääsin sisälle. Murron jälkiä ei ole. Vastaan, että minulla ei ole tapana murtautua kotiini. "Tämä ei ole leikin asia", sanoo kuulustelija.
Eilen oli perjantai. Tulin töistä kotiin neljän jälkeen, lapset tulivat pian sen jälkeen koulusta. Tein pyttipannua kaikesta siitä, mitä jääkaapista löytyi: perunaa, porkkanaa, sipulia, HK:n sinistä, herkkusieniä, paprikaa. Kaarina tuli, kun olimme syömässä, ja maistoi vähän. Sitten puoli yhdeksältä lapset nukkumaan; luin pätkän tarinaa taikametsästä, jossa tapahtuu outoja asioita. Kaarinan kanssa katsottiin loppuun edellisiltana aloitettu Afrikan kuningatar.
Tänään aamulla kaikki oli sekaisin. Kirkumista, ovien paiskomista; Kaarina ja lapset puolipukeissa ulos, autoon ja pois. Huusin perään, että mitä te teette, minne te menette. Etsin puhelinta, löysin, näpyttelin kolme kertaa väärän PIN-koodin ja puhelin oli lukossa.
Olin keittiössä juomassa kahvia, kun poliisit tulivat. Ne käyttäytyivät rauhallisesti, mutta olivat koko ajan monen metrin päässä toisistaan. "Jos lähdettäisiin selvittämään asioita", toinen sanoi. "Jotain sopivaa päälle."
Kuulusteluhuoneessa ei enää kysellä. Uskoivat lopulta. Joku virkailija avaa oven ja sanoo, että tämä ei taida olla poliisiasia. Minulle annetaan lompakko ja avainnippu. Pyydetään kuittaus. Kuittaan, ja virkailija sanoo: "Onko tämä teistä hauskaa?"
No comments:
Post a Comment